lauantai 31. joulukuuta 2016

Elämänvoimaa luonnosta 2017

Tahdonvoimaa 5000 kilometriä projektin aikana toteuttamani pyöräretki tarjosi minulle mahtavia kokemuksia ja monenlaisia tunnetiloja. Kuukausien aikana tien päällä ehti miettimään monenlaisia asioita, mutta yksi ajatus nousi retken aikana yhä uudelleen mielen päälle; Haluan päästä luonnon ytimeen.
                      Tämä ajatus on myös jäänyt pyörimään mieleeni sen jälkeen, kun olimme Kamin kanssa päässeet retkeltä kotiin ja se alkoi jalostua minulle henkilökohtaiseksi haasteeksi. Voinko viettää luonnossa niin paljon aikaa yhden vuoden aikana, että voisin tuntea sen vaikutukset minuun? Pitkän harkinnan jälkeen päätin pelonsekaisin tuntein, että pakkohan sitä on kokeilla miltä se tuntuu!

En tunne olevani tämän tyyppisen retkeilyn asiantuntija, missä vaaditaan hyviä suunnistustaitoja ja talvella Suomen äärimmäisissä oloissa retkeily on minulle täysin vierasta, enkä edes tiedä onko minulla sellaiseen riittäviä varusteita. Aion kuitenkin haastaa itseäni tällaisissa asioissa, mutta jos esimerkiksi varusteeni eivät kestä liian kovaa pakkasta, niin minun on yksinkertaisesti laitettava luonnossa olemiselle pakkasraja.
                      En muutenkaan tavoittele tällä haasteella sitä, että pystyisin olemaan yhtäjaksoisesti luonnossa vuoden ympäri, vaan vuosi tulee koostumaan useammasta retkestä. Aion siis ladata akkuja niin kauan kaupungissa, kuin se vain on tarpeen ja tehdä siellä myös tarvittavat hankinnat ja huoltotoimenpiteet. Koska koirani Kami tulee myös olemaan retkellä mukana, niin sekin tuo omat rajoitteensa yhtäjaksoiselle luonnossa olemiselle, koska pystyn kuljettamaan koiralle ruokaa vain rajallisen määrän. Mutta yksi mielenkiintoinen asia onkin nähdä vuoden lopussa, että kuinka monta maastossa nukuttua yötä minulle kertyi.

Tämä projekti tulee muutenkin eroamaan pyräretkestä siten, että en aio tämän projektin aikana haastaa itseäni niinkään fyysisesti, vaan ennen kaikkeaan henkisesti. Toivon, että joudun kohtaamaan luonnon hiljaisuudessa ollessani oman todellisen itseni. Haluan nähdä projektin aikana kuinka ysinoleminen muuttaa minua, kun mieli hiljenee ja sen syövereissä olevat ajatukset alkavat nousemaan pintaan.
                      Olen myös hyvin kiinnostunut tuntemaan, kuinka luonto parantaa, millainen vaikutus sillä on minun väsymysoireeseen, josta olen kärsinyt toisen aivoinfarktin jälkeen. Luonto kun tarjoaa niin paljon vähemmän sellaisia aivoärsykkeitä mitä kaupungissa on ja mitkä vaikuttavat minuun negatiivisella tavalla.
                      On myös mielenkiintoinen, nähdä miten suhtaudun retkien jälkeen, jotka ovat voinut kestää viikon tai vaikkapa kuukauden, tähän ympäröivään yhteiskuntaan? Miltä tuntuu taas olla ihmisten ilmoilla ja kumpi alkaa loppujen lopuksi vetämään enemmän puoleensa, kotisohva vai luonto?

Muun muassa näihin kysymyksiin tulen etsimään vastauksia seuraavan vuoden aikana ja kuvaamaan sitä, että mikä tällä luontovuodella on vaikutus minuun. Tahdon myös jatkaa tahdonvoimaa teemalla ja kannustaa myös muitakin ihmisiä poistumaan omalta mukavuusalueeltaan ja huomaamaan sen positiiviset vaikutukset. Tekemisilläni haluan edelleen motivoida ja inspiroida ihmisiä, jotka ovat elämänsä vaikeimpien tilanteiden edessä. Koskaan ei kannata luovuttaa ja toivo elää aina!


Elämänvoimaa luonnosta 2017 projektia voi seurata täältä tästä minun Blogistani, Twitteristä, Instagramista ja myöhemmin myös Facebookista, joiden linkit löytyvät sivupalkista. Toivotan kaikille oikein hyvää uutta vuotta 2017!

maanantai 12. joulukuuta 2016

Keskisormen mittainen säynäjä

Kun pikkuhiljaa olemme Kamin kanssa palautuneet viime kesän henkisesti ja psyykkisesti raskaasta pyöräretkestä, niin huomaan kuinka minulla on ajatukset alkaneet vaeltamaan kohti uusia haasteita. Talviretkeily on ollut minulle melko vieras osa-alue, joka on alkanut kiinnostamaan enenemissä määrin, varsinkin nyt, kun ahkion voi pakata jo kotiovella.
Päätimme lähteä kokeilemaan miltä tuntuu retkeillä vuoden pimeämpinä aikoina ja tarkoituksena meillä oli ottaa muun muassa selvää kuinka suurta kuormaa me jaksamme vetää Paris Expedition Pro pulkassa, tutustua uusiin lähialueisiin, Primus Omnifuel 2 käyttö teltan lämmittäjänä sekä muutaman yön telttailu talvella. Aktiviteettina leirissä ollessa osa leivästä oli tarkoitus saada pöytään kalastaen. 
Kaikki ei kuitenkaan mennyt retkellä aivan romanttisempien haaveiden sekä suunnitelmien mukaan, mutta kotiin pääsimme kuitenkin palaamaan ehjin nahoin ja sehän tässä selviytymisessä on kuitenkin lähtökohta.

Jos joskus, niin ennen retkelle lähtöä ja retken aikana pääsen helposti kosketuksiin oman sisäisen lapsen kanssa. Siitä sain taas todistuksen, kun vielä pimeässä aamussa hihkuin onnesta kotioveni edustalla pulkkaa pakatessani. Meillä oli tarkoitus lähteä Kamin kanssa Kuusamon Oivankijärvellä sijaitsevaan Kylmäperään perustamaan leiri ainakin pariksi yöksi. 
Suunnistustaitoja tuon paikan saavuttamiseen ei tarvittu, koska pääsin paikkaan teitä pitkin. Minua kuitenkin arvellutti, että onko pienempi soratie aurattu, mitä pitkin jouduimme kulkemaan noin puolet matkasta ja jos sitä ei olisi oltu tehty, niin teltta olisi noussut pystyyn pimeän aikaan. Lumikengillä kävely ahkio perässä olisi helposti pidentänyt matkaa ajallisesti.

Leiripaikka Kylmäperässä
Taitoin tuon 16 kilometrin matkan suunnilleen kolmessa tunnissa pitäen kolme lyhyttä 10 minuutin taukoa, joiden aikana hörppäsin termospullosta lämmintä vettä ja kaavin kourallisen pähkinöitä suuhuni pussin pohjalta, jotta energiataso pysyisi mahdollisimman tasaisena. 
Matkan aikana naruvetoinen ahkio kulki kevyesti perässä paljon ajetulla autotiellä, mitä ensin seurasimme. Vedimme ahkiota siten, että minulle meni vetovyölle omat narut ja Kamille meni vetovaljaisiin oma naru. Koirasta oli iso apu ahkion vetämisessä ja tunsin heti, kun jouduin tekemään töitä yksin. Aina kun meille tuli vastaan alamäki, niin annoin Kamin vetää ahkiota ja menin itse sen perään pitelemään narusta kiinni, joka oli siihen sidottu, jotta se ei luisuisi koiran kintuille. 
En kuitenkaan tiedä onko koko retkeä ajatellen koirasta hyötyä ahkion vetäjänä, jos joutuu kaiken sen syömän ruoan kuljettamaan mukana. Se tulee äkkiä painamaan muutaman kilon jo muutaman päivän retkellä ja tekee heti lisäpainoa ahkioon, jonne tämän retken perusteella voi pakata liikaa tavaraa. Mutta toisaalta onhan koiran kanssa retkeily kuitenkin paljon mukavempaa kuin yksin liikkuminen ja kuljetan tuota koiran ruokaa mielelläni mukana.

Koirat ovat ihmeellisiä sisupusseja
Ainoat ongelmat meillä oli matkan aikana oikeastaan, kun auto oli ajaa meidän päälle, vaikka kuljimme otsalampun valokeilassa ja toinen ongelma meillä tuli vastaan, kun pääsimme Kylmäperän jään päälle. 
Sitä peitti lumipeite, jonka alla oli sulaa sohjoa ja kun ahkion toi tällaiseen paikkaan, niin sen vetäminen kävi hyvin raskaaksi, koska sohjo tarttui sen pohjaan. Matkaa suunniteltuun leiripaikkaan ei kuitenkaan ollut kuin muutama sata metriä ja päätin edetä sinne vaikka väkisin. Jos matkaa olisi ollut vähänkään enemmän ei tuosta kohtaa jäälle olisi kannattanut mennä, vaan etsiä vaihtoehtoinen reitti.  

Leiripaikaksi valitsimme Kylmäperässä sijaitsevan saaren etelärannan, jonne pystytimme teltan aivan jään rajaan. Minulla oli haaveena, että teltan pystytys olisi onnistunut 10 metriä kauemmas rannasta, koska se olisi mahdollistanut pilkkimisen suoraan teltasta äkkisyvän rannan johdosta ja olisimme saaneet pilkkireijästä myös kätevän veden lähteen. Lumen alla oleva sohjo kuitenkin tyrmäsi tämän hauskan haaveen. 

Koska minun Fjällraven Akka Dome 2 teltassa ei ole lumiliepeitä, niin ennen telttaan asettumista lapioin vielä hieman lunta sen ympärille, jotta tuuli ei pääsisi helman alta sisään. Tämän jälkeen asetuimme telttaan, jossa aloin valmistautumaan ruoan laittoon.
Minulla oli vain muutama onnistunut käyttökerta takana uudella monipolttoainekeittimellä ja en ollut vielä kertaakaan käyttänyt sitä teltassa, joten siellä sen käyttö hieman jännitti. Tein kuitenkin alkuvalmistelut huolella ennen kun sytytin liekin keittimeen. Huolehdin riittävästä ilmastoinnista, koska en ole vielä valmistanut keitinlaatikkoa, niin laitoin keittimen vanerilevyn päälle, jonka viereen laitoin kaiken varalta sammutuspeitteen odottamaan mahdollista vaaratilannetta. Käytin keittimessä polttoaineena valopetroolia, koska olin lukenut sen soveltuvan siihen tarkoitukseen hyvin. Retken jälkeen olin kuitenkin tuosta toista mieltä, koska siitä syntyvää nokea oli kaikkialla. 
Tiesin, että petroolia poltettaessa syntyy nokea, mutta en arvannut, että se tarttuisi keittimen lisäksi sekä sitsä-, että ulkotelttaan, että sitä löytyi koirasta ja, että minäkin aloin muistuttamaan enemmän murijaanien kuningasta, kuin kalkkilaivan kapteenia. Petroolia käytettäessä kannattaa ottaa myös huomioon, että se värjää kattilan, mutta siihen olin varautunut. 

Kun sytytin kettimen ensimmäistä kertaa teltan sisällä, niin esilämmityksen aikana palavan petroolin liekit nousivat yllättävän korkealle, luultavasti sen johdosta, että nyt ilmassa ei ollut minkäänlaista tuulenvirettä. 
Kun liekit alkoivat hipomaan teltan kattoa, niin vetäisin salaman nopeasti sen päälle sammutuspeitteen, avasin teltan ovet ja heitin keittimen ulkopuolelle, missä sammutin sen. Vahvan petroolin hajun ja palaneen käryn keskellä alkoi kuulumaan kuinka minun sydän takoi rintaani vasten ja totesin Kamille: Helvetti! Lapsi on terve kun se leikkii omalla hengellä.

Kummatkin retkellä nukutut yöt meni suhteellisen hyvin, mutta kumpanakin yönä uni ei ollut yhtäjaksoista, lähinnä johtuen kylmyydestä joka kaivautui kahden solumuovialustan ja villahuovan lävitse. Tämän osasin arvata tämän tulevan minun ongelmaksi jo lähtiessä, koska minun solumuovialustat ei ole mitenkään kovin paksuja ja ne ovat jo paljon käytettyjä. 
Nyt kotona ollessa olen alkanut miettimään, että voisin valmistaa itselle lisälämmikkeeksi seuraavalle retkelle selän alle talvikäyttöön suunnitellun noin 20 millimetriä paksun retkipatjan palan, joka antaisi suojan olkapään ja lantionväliselle alueelle. Jalat ei niinkään altistu kylmälle, joten niiden alle lisäpatjaa on turha tehdä. Tämän palan päälle levittäisin sitten 15 millimetrin retkipatjan, niin uskoisin jo pahimman kylmyyden pysyvän loitolla. 
Kun puita ei ollut ympärillä, niin valoa oli sen verran, että kuvaaminen onnistui Gopro-kameralla

Retken aikana havaitsin myös yöllä ongelmaksi sen, ettei teltasta lähdetä noin vain pihalle. Muuta asiaa sinne ei kyllä yöllä ollutkaan, muuta kuin se, että näkyykö taivaalla revontulia. Kun kokeilin tätä katsoa ensimmäisen yön aikana, niin huomasin ulkoteltan vetoketjun olevan umpijäässä. Keitintä käytettäessä päivällä tätä ongelmaa ei ollut, koska siitä tuleva lämpö piti ketjun sulana.
Sain avattua teltan ovea vasta sen jälkeen, kun olin hinkannut vetoketjua sormenpäällä hetken aikaa. Tuo työ meni vieläpä revontulien näkemisen toivossa hukkaan, mutta sain jälleen kokea sen kuinka pieni osanen minä olen telttani kanssa tässä maailmankaikkeudessa. Taivaalla loisti niin lukuisat tähdet, että menin aivan pyörälle päästäni, kun sitä vääntelin eri suuntiin, saadakseni tallennettua tuon näyn verkkokalvoille. 
Toisena yönä ongelman muodosti se, kun päätin keventää oloani makuupussin jalkopäässä olevaan ”pissapulloon”. Toimenpiteen aloitettua pääsin pian jälleen kosketuksiin sisäisen lapsen kanssa, kun minulla tapahtui muutaman ruokalusikallisen vahinko makuupussiin. Parin vahvan kirosanan jälkeen sain kuitenkin ajatukseni tapahtuneesta muualle ja vaivuin tyytyväisenä takaisin uneen. 

Suunnitelmat siitä, että saisin kalastamalla osan ruoasta pöytään kariutui melkein 10 metriä sekunnissa puhaltavaan tuuleen, joka alkoi ensimmäisenä leiriaamuna. Koska olin raahannut kalastusvälineet mukana tänne asti, niin koetin kuitenkin onnea muutamalla reijällä, joista sain saaliiksi vain keskisormen mittaisen säynäjän. Mielessäni kävi, että kyllä tämän retken osalta joku haluaa nyt selkeästi pilailla minun kustannuksella ja päätin, että eiköhän tämä kalastaminen ollut tässä. Juoksutin vielä Kamia hetken pitkin saaren rinnettä, josta se etsi jokaisen poron papanan syötäväksi. Tuo näky kiihotti minunkin ruokahalun siihen mittakaavaan, että menin pian telttaan itsekin syömään, mutta valmistamaan kuitenkin oman menu:n eri raaka-aineista. 
Kun koetti kotiinlähdön aika, niin koetin sulattaa keittimen avulla telttaa jäätyneestä kondenssivedestä, jotta sen pakkaaminen olisi edes jokseenkin mahdollista. Lämpötila teltan katossa nouseekin äkkiä sellaisiin lukemiin, että sulaminen alkaa nopeasti, mutta sillä aikaa kun saat tavarat heivattua pihalle, niin teltta on jälleen ihan jäässä. Teltan pakkaaminen omaan pakkauspussiin tarvitsi muutaman hienon kantapääkikan, jotta se ylipäätään onnistui. 
Tämän retken jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että en pidä koko teltasta majoitteena kovinkaan paljoa. Olenkin päättänyt, että aion tästä lähtien koettaa välttää teltan käyttöä aina kun se on mahdollista ja meinaan kokeilla talvella rakentaa yksinkertaisia lumimajoitteita, jossa vietän yöni. Kesällä aion kokeilla retkeillä tarpin sekä hyttysverkon turvin. 
Itse kotimatka meni todella vauhdikkaasti, kun kokeilin jaksaako Kami yksin vetää ahkiota tienlaidassa. Jouduinkin juoksemaan puolet matkasta Sorel:in kengät jalassa, villapaita päällä ja reppu selässä. Kotiin päästyä olin niin hiestä märkä, että päälläni ei ollut yhtään kuivaa vaatetta. 

Kotimatkalla löytyi aiemmin hukkaan mennyt hanska
Vaikka tämä reissu ei mennyt niin sanotusti aivan oppikirjan mukaan, niin se tarjosi minulle kuitenkin paljon uusia ideoita tulevien retkien varalle ja se kannatti ehdottomasti tehdä. Kotona ollessa huomasin myös, että arvostin kotiarkea taas ihan eri tavalla. On jotenkin hävyttömän helppoa avata hana ja juoda sieltä puhdasta vettä. Jääkaappiin on myös helppo saada mitä maittavimpia eväitä ja niitä voi mennä sulattelemaan kotisohvalle hyvän leffan pariin. 
Ajatuksiini nousi myös arvostus niitä harvoja todellisia arjen selviytyjiä kohtaan, jotka vielä tänäkin päivänä esimerkiksi Alaskassa tai syvällä trooppisessa viidakossa hankkivat ruokansa pöytään luonnon keskellä. Tai ihmisiä kohtaan, jotka köyhimmissä maissa etsivät jokapäiväisen leipänsä kaatopaikalta. Pienistä asioista kannattaa olla tyytyväinen, koska mikään ei ole tulevaisuudessa itsestään selvää.

Katon rajassa mittari kohosi äkkiä aina yli 20 asteen

Retkellä kokeiltiin myös eri variaatioita keittimen alustan suhteen
 

Sen jälkeen kun oli saatu vainu jostain eläimestä, niin mentiin lujaa
Kami sulattelee poron papanoita saaren rinteellä
Talviset kalavehdeet painaa aivan liikaa ahkiossa ja jää pois seuraavalla retkellä
Siellä on poroja, vaikka ei niitä kuvasta erota

Ohikiitävää mäntymetsää

tiistai 20. syyskuuta 2016

Loppureissu

23.8. 106 aamu 53 kilometriä ( Yhteensä 3997 kilometriä )

Oli ällistyttävää ja kadehdittavaa nähdä kuinka nopeasti ranskalaisella pariskunnalla oli vähäiset tavarat nosteltu pyörän päälle. Jouduin itse hieman kiirehtimään aamutoimissa, että pysyisin samassa vauhdissa, koska en halunnut heidän joutuvan odottelemaan minua. Olimme päättäneet vielä pyöräillä yhtä matkaa Alta:an, mistä he jatkaisivat matkaa kohti eteläistä Norjaa ja minä kohti Suomea.
Matkaa meillä oli Alta:n keskustaan noin 40 kilometriä, mikä taittui nopeasti, koska edessämme oli lasku tunturista meren rannalle. Kun saavutimme Alta:n keskustan, niin toivotimme toisillemme hyvää pyöräretken jatkoa, jonka jälkeen lähdimme eri suuntiin hoitamaan asioita.

Kävin ostamassa Alta:n keskustassa sijaitsevasta lemmikkieläintarvikeliikkeestä Kamin ruokaan täydennöksiä, jonka jälkeen lähdimme kulkemaan kohti ruokakauppaa ja jo tutuksi käynyttä leirintäaluetta. Kun olin kaupan pihassa, niin tapasin jälleen uuden ranskalaisen retkipyöräilijän, jonka kanssa jäin juttusille.
Hän oli vasta matkalla kohti pohjoista ja kertoi jäävänsä yöksi Alta:an. Suosittelin hänelle leirintäaluetta jonne olin menossa ja illan tullen tapasimme uudestaan tuolla alueella, missä vaihdoimme kuulumisia vielä enemmän. 

24.8. 107 aamu ( Yhteensä 3997 kilometriä )

Yö oli ollut sen verran kylmä, että kun kömmin teltasta ulos, niin huomasin Kamin juoma-astiassa vedenpintaa reunustavan ohuen jääpeitteen. Aurinko oli vasta nousemassa joen takana olevien tunturien takaa ja heijasteli hienosti säteitä joen pinnalla leijuvan usvan sekaan. Läksin leirintäalueen keittiöön valmistamaan itselleni aamupalaa ja hakemaan hieman lämpöä ympärilleni. 
Kun tein keittiössä merkintöjä päiväkirjaan, niin sinne tuli eräästä mökistä moottoripyräilijä, jonka kanssa aloitin keskustelun. Hän kertoi olevansa matkalla Nordkapp:iin Etelä-Afrikasta ja oli ollut matkalla jo kolme ja puoli vuotta. Hänellä oli tarkoitus ajaa seuraavaksi Norjasta Suomeen ja kun kuuli, että olen Suomesta, niin hän alkoi kyselemään minulta hieman informaatiota. Vastailin mielelläni hänen teettämiin kysymyksiin, jotka koskivat muun muassa Suomen jokamiehenoikeuksia sekä eri reittivaihtoehtoja. 

Kun olin käynyt kävelemässä Kamin kanssa pienen aamulenkin leirintäalueen lähistöllä, niin vietin lopun päivää alueen tv-huoneessa tehden tietokonehommia ja jutellen edellisenä päivänä tapaamani ranskalaisen kanssa, joka oli jäänyt vielä kirjoittamaan täydennyksiä blogi:in, mitä hän matkastaan piti. 



25.8. 108 aamu 83 kilometriä ( Yhteensä 4080 kilometriä )

Aurinko paistoi todella mukavasti pitkin matalan joen vartta, minkä törmällä sytytin nuotion ruokaa valmistaakseni. Emme ollut polkenut kuin kivenheiton Alta:n leirintäalueelta, kun minun oli pysähdyttävä syömään kovan nälän saattelemana. 
Ruokaa lapioidessa suuhun fiilistelin jo sitä, että tulen olemaan Suomessa aivan lähipäivinä. Ajatus Suomeen palaamisesta tuntui jo olevan minulle todella iso sisäinen voitto, minkä turvin jaksaisin jatkaa lopun matkaa keveitä kilometrejä taittaen kohti matkan päätepistettä.

Kun matka jälleen alkoi tauon jälkeen taittumaan, niin pian tuli vastaamme viimeiseksi arvioitu kahdeksan prosentin nousu korkeammalle tunturiin. Se kuljetti meitä hienossa kanjonissa, jonka pohjalla virtasi koski kohti merta todella vuolaana. Tunturin ylänköalueelle päästyämme meitä tuli vastaan sellainen näky, mitä emme olleet vielä tällä matkalla kohdanneet.
Tapasin Suomalaisen pariskunnan, jotka olivat pyöräretkellä ja mikä parasta, niin heillä oli koira mukana! Juttelimme hetken ja he kertoivat minulle erikoisesta sattumasta, mikä heille oli tapahtunut. Kun he olivat olleet pitämässä nuotiota keskellä erämaata, niin heidän juttusilleen oli tullut poliisi, joka oli tarkastanut koiran paperit. Tätä asiaa myöhemmin mietittyäni tulin siihen tulokseen, että olikohan tässä paperien kyselyssä poliiseilla kuitenkin jokin muu asia mielenpäällä, mitä olivat selvittämässä? Saattoihan tämä myös olla pohjoisen poliisien ajanvietettä muuten niin rauhalliseen työarkeen. Oli miten oli, niin tapaus sai kuitenkin minut kaivamaan Kamin passin esille, jonka olin viimeksi nähnyt kun ylitin Norjan rajan.

Päädyimme yöksi noin 10-20 kilometriä Máze nimisen kylän eteläpuolella olevan pienen lammen rannalle. Koska en ollut päivällä nukkunut päiväunia, niin nukahdin illalla lopen uupuneena seitsemän aikoihin, mutta auton oven kolahdus herätti minut muutaman tunnin jälkeen.
Paikka mihin olin pystyttänyt teltan ei näkynyt tielle, minkä reunassa tällä kohden oli levennys, mihin auto oli luultavasti pysäköity. Miltei välittömästi oven sulkeutuessa kuulin tuosta paikasta kiväärin laukauksen. Tuo ääni sai minut heräämään kunnolla ja miettimään, että mitähän siellä ammutaan. Hetkeä myöhemmin kuulin vielä kaksi laukausta noin 50 metrin päästä paikasta, missä ensimmäisen laukaus oli ammuttu. Tästä ei mennyt kovin kauaa, kun auto poistui paikalta.
Minulla meni hetki, että sain taas unen päästä kiinni, koska mielessäni vilisi vaihtoehtoja sille, mitä tuolla tienlaidalla oli tapahtunut. Vaivuin uneen siinä ajatuksessa, että huomenna lähtiessä tutkin hieman tuota ympäristöä, missä nuo tapahtumat olivat kulkeneet.



26.8. 109 aamu 93 kilometriä ( Yhteensä 4173 kilometriä )

Kun pääsin levennyspaikalle, mihin luulin edellisenä iltana auton parkkeeranneen, niin aloin silmäilemään näkyisikö siellä viitteitä edellisenä iltana tapahtuneesta ammuskelusta. Katselin myös ympärilleni ja tulin siihen tulokseen, että koska lampi oli sen verran lähellä tietä, niin ensimmäinen laukaus oli ammuttu luultavasti tien yli tai sen suuntaisesti. 
Tulin myös siihen tulokseen, että koska tietä reunusti tunturikoivupusikot, niin jos edellisenä iltana oli ammuttu jokin eläin, niin sen on täytynyt olla poro. Tuosta pusikosta on nopeasti silmäiltynä muuta eläintä lähes mahdoton huomata. En kuitenkaan löytänyt viitteitä siitä, että jotain eläintä olisi raahattu, mutta en myöskään löytänyt aseen hylsyä. 

Tapaus jäi askarruttamaan minua, kun jatkoimme matkaa ja päättelin, että koska olin nähnyt tienvarsilla paljon yliajettuja poroja, niin joku on saattanut käydä lopettamassa sellaisen. Pyörittelin myös mielessäni, että onko kyseessä voinut olla poron salakaato, koska tapauksesta ei oltu jätetty mitään jälkiä. Mietin myös, että olisiko Norjassa voinut jo alkaa jonkin eläimen metsästys. 
Nämä ajatukset kuitenkin unohtui nopeasti päivän tatettujen kilometrien myötä, jotka siivitti meidät aina Jargul Astu nimisen kylän jälkeen olevalle alueelle, joka sijaitsi aivan Karasjoen rannalla. Alue näytti olevan kalastajien suosiossa, jonne oli ajettu autolla sen verran, että pääsin jonkinlaista tienpohjaa työntämään pyörän kauemmas tiestä 92. Täältä löysin tasaisen alueen teltalle, minkä sisään kömmin odottamaan sääennusteessa ennustettua sadetta.



27.8. 110 aamu 65 kilometriä ( Yhteensä 4238 kilometriä )

Puoleen päivään mennessä sade oli laantunut sen verran, että rohkenimme lähteä pyöräilemään kohtia Karigasniemeä ja kohti Suomea. Kilometrit taittuivat hyvää vauhtia ja halusin pitää tätä tahtia yllä sen vuoksi, että ennättäisin kauppaan Karigasniemellä. 
Matkalla en jäänyt sen koommin fiilistelemään mitään muuta, kuin Suomen rajan ylittämistä, mikä nostatti minussa pintaan monenlaisia tunteita. Päällimmäisenä tunsin olevani onnellinen tästä Suomeen paluusta!

Kun olin saanut käytyä kaupassa, niin lähdin ylittämään huippua, joka kohosi aina yli 600 metriin. En kuitenkaan joutunut kapuamaan ylös kuin noin kolme kilometriä, mikä tuntui olevan pikku juttu Norjan huippuihin verrattuna. 
Tämän tunturin huipulla sain tervetuliaislahjaksi Suomen puolelle sattuman, mikä katkaisi minun takarenkaasta kaksi pinnaa. Tämän johdosta koko takavanne meni niin kieroon, että koko takarengas leipoi kiinni ja pyöräily oli mahdotonta. Olin jo lopen uupunut ottamaan vastaan tällaisia vastoinkäymisiä, mutta oli onni onnettomuudessa, että satuin olemaan tutun kodan läheisyydessä minkä edustalle raahauduin yöksi. 



28.8. 111 aamu 102 kilometriä ( Yhteensä 4340 kilometriä )

Olin jälleen nukkunut todella huonot yöunet, koska Kamilla oli alkanut ilmetä jokin erikoinen vaiva, mikä piti minut öisin hereillä. Pitkin päiviä ja öitä se oli alkanut köhimään kovalla äänellä, aivan kuin se olisi halunnut kakistaa ulos jotain kurkusta tai nenästä. 
Mielestäni kaikki sai alkunsa kun Kami sai joitain päiviä aikaisemmin tunturin laella ”kohtauksen”, minkä aikana se halusi syödä kaikki heinät ympäriltään. Tämä reaktio oli niin voimakas, että minun täytyi rauhoitella koiraa, että heinän syönti loppuisi. Tämän jälkeen köhiminen ei alkanut välittömästi, mutta saattoi ilmetä muistaakseni jo seuraavana yönä.

Kömmin ulos teltasta umpiväsyneenä ajatuksissani aloittaa pyörän korjaaminen. Sytytin kuitenkin ensimmäisenä tulet kodassa sijaitsevaan kaminaan, jotta saisin hieman lämpöä ympärilleni kylmän ja tuulisen ilmanalan vallitessa ulkona. 
Pinnan vaihto alkoi olemaan minulle jo ruutiinitoimenpide ja ei mennyt kauaakaan, kun olimme jälleen tien päällä. Halusin käyttää hyväkseni tuona päivänä puhaltamaa myötätuulta ja polkea niin pitkälle, kun vain suinkin kykenisin. 
Kilometrit taittui melko vaivattomasti Inariin asti, mutta kun hyppäsin siellä pyörän selästä pois, niin tunsin kuinka päivän rasitukset alkoi painamaan kehoa ja mieltä. Kävin nopeasti ostamassa kaupasta illaksi välttämättömät ruokavarannot, jotka sidoin kiinni peräkärryn tarakkaan ja otin suunnan kohti tutuksi käynyttä telttapaikkaa, joka sijaitsi noin viisi kilometriä kylän eteläpuolella.

Vaikka olin edeltävänä kesänä ollut tuossa etsimässäni leiripaikassa kaksi kertaa yötä, niin en enää löytänyt sitä kovasta yrityksestä huolimatta. Päätin etten halunnut käyttää enempää energiaa tuohon etsimiseen ja jatkoin pyöräilyä kohti etelää. 
Vastaani tuli melko pian polku mitä pitkin lähdin työntämään pyörää ja kun olimme sopivan matkan päässä tiestä, niin aloitin teltan pystytyksen. Tuossa touhun keskellä huomasin, että minun ostamat ruoat oli tipahtanut jonnekin tienvarteen peräkärryn tarakasta. Tämä oli suuri menetys minulle, koska minulla ei ollut muuta syötävää kuin 15 senttimetrin pituinen kurkun pätkä, minkä nautin ennen nukkumaan menoa suurella ruokahalulla. 



29.8. 112 aamu 35 kilometriä ( Yhteensä 4375 kilometriä )

Olin entistä ryytyneemmässä kunnossa, kun päätin avata silmäni. Olin jälleen saanut valvoa monta tuntia yöllä Kamin takia. Lisäksi minua vaivasi  yöllä todella kova nälkä ja luultavasti nestehukka. Nämä vaivat ilmeni kovana pääkipuna ja minulla oli myös koko ajan tunne, että oksentaisin pian. 
Minun ei tarvinnut kuluttaa lähtöön kovin kauaa aikaa, koska jouduin skippaamaan ruokailun ruoan puutteen vuoksi. Tyhjällä mahalla aloitin pyöräilyn kohti Saariselkää, mikä oli minun määränpää. Tuolla pääsisin lepäämään serkkuni luona ja keräämään voimiani retken viimeiseen koitokseen. 

Matka eteni todella takkuisasti energianpuutteen ja väsymyksen vuoksi. Jouduin välillä nukkumaan päiväunet metsässä mättään päällä, jotta jaksaisin taas pyöräillä. Viimeisillä voimilla pääsin raahautumaan Ivaloon, missä painelin suoraa päätä kauppaan ostamaan hedelmiä, joita nautin välipalaksi kaupan edustalla. Tunsin kuinka pahin olo alkoi helpottumaan ja voimani hieman palautumaan, mutta en tuntenut yhtään hyväksi ideaksi hypätä enää pyörän päälle. 
Minun onnekseni serkkuni oli myös Ivalossa hoitamassa asioita ja sain autokyydin seuraavaan majapaikkaan, missä loppupäivä meni vain syöden ja leväten. 



30.8. 113 aamu ( Yhteensä 4375 kilometriä )
Aikaisin aamulla otin yhteyden Ivalon eläinlääkäriin, minne lähdimme raahaamaan Kamia yhdessä serkkuni kanssa. Siellä Kami tutkittiin ja jouduttiin myös rauhoittamaan, jotta voitiin selvittää voisiko kurkussa olla jotain vierasperäistä, mikä selittäisi röhimisen. 
Mitään selittävää tekijää ei kuitenkaan löytynyt ja jouduimme poistumaan paikalta epävarmojen diagnoosien kera. Kuitenkin sen verran viisaampana, että Kamia saattoi vaivata pelkästään flunssa, joka menisi ohi omia aikojaan.

Kun palasimme Saariselälle, niin aloimme suunnittelemaan pientä päiväretkeä noihin Saariselän hienoihin maisemiin. Päätimme kuitenkin, että Kami jää retkeltä pois, koska se oli niin väsyneen oloinen ja ei varmasti olisi pysynyt meidän perässä. 
Aloitimme matkan Kaunispään laelta, jossa vaelsi jo ruskaturisteja melko sankoin joukoin. Kävelimme tuolta paljaalta tunturinlaelta alas puiden sekaan tähtäimessä nuotiopaikka, missä oli tarkoitus pitää kahvitauko ja jatkaa siitä edelleen Saariselän keskustaan syömään hotellin ravintolaan. 

Retken jälkeen menin jo mielenkiinnolla katsomaan Kamia, joka näytti olevan jo paljon virkummassa kunnossa, mutta illan mittaa sille kuitenkin ilmeni uusi oire. Kamilla meni vatsa aivan kuralle ja vähän väliä se tahtoi päästä kiireesti pihalle. Tätä käytöstä jatkui koko seuraavan yön ja jouduin jälleen valvomaan suurimmaksi osaksi sekä olla valmiina lähtemään kävelylle. 



31.8. 114 aamu 38 kilometriä ( Yhteensä 4408 kilometriä + mittarista pois jääneet kilometrit alkumatkasta Suomen puolella ) 

Koska ne ollut saanut Ivalossa eläinlääkäriltä kieltoa siihen, että meidän pitäisi keskeyttää matkanteko ja Kamin energiatason ollessa riittävän hyvä, niin päätin jatkaa matkaa. Olin kuitenkin saanut eläinlääkäriltä ohjeen pitää koiraa enemmän kyydissä, koska rasitus ei helpottaisi paranemista. 
Huomasin kuitenkin nopeasti tien päällä, että olin tehnyt virhearvion Kamin voinnin suhteen. Melko nopeasti se oli tehnyt jo tarpeitaan peräkärryssä istuessaan ja aloin myös huomaamaan ulosteen seassa välillä olevan kirkasta verta. Laitoin myös merkille, että Kami oli lopettanut juomasta vettä.
Nämä oireet huomattua minulle alkoi tulemaan tunne, että matkaa ei ole hyvä jatkaa Kamin vallitsevan terveydentilan vuoksi ja päätin lopettaa matkanteon. Ajatus siitä kuitenkin tuntui todella hankalalta, mutta en voinut tehdä muutakaan. Raahauduimme apein mielin Tankavaaran luontokeskuksen edessä olevalle nuotiopaikalle odottelemaan kyytiä millä jatkaisimme matkaa Kuusamoon, minne pyöräretki oli tarkoitus lopettaa. 

Ristiriitaisin tuntein meni loppumatka Kuusamoon, koska sisimmässäni tunsin, että omalla kohdalla olin saavuttanut sen mitä pyöräretkeltä hain, mutta mieluusti olisin kuitenkin lopettanut retken suunnitellulla tavalla Rukalle. Kaikki loppui ikään kuin seinään ja vieläpä ikävällä tavalla.









maanantai 5. syyskuuta 2016

Viidestoista viikko

16.8. 99 aamu 51 kilometriä ( Yhteensä 3610 kilometriä )

Oli jälleen aika tarttua arkirutiineihin ja lähteä tien päälle. Nautin kuitenkin ennen lähtöä leirintäalueen ylellisyyksistä käymällä suihkussa ja lataamalla puhelimen akun verkkovirrasta. Tämän jälkeen laitoin pyörät pyörimään kohti Alta:n keskustaa, jossa tekisin vielä viimeiset täydennökset ennen tunturiin nousua.

Kun olin ohittanut Alta:n keskusta-alueen, niin huomasin kaupungin asutuksen jatkuvan yllättävän pitkälle sen pohjoispuolelle. Asutuksen loppuessa alkoi nousu tunturiin jo olemaan niin jyrkkää, että se tuntui jaloissa sen verran, että jouduin työntämään pyörää.
Olin ollut koko päivän hyvin ärtyneellä tuulella, minkä luulin johtuvan aivoväsymyksestä. Olin taas ollut pari päivää tiiviissä sosiaalisessa kanssakäymisessä, enkä ollut antanut itselleni aikaa levätä. Arvelin tämän nyt kostautuvan ja tuovan väsymyksen päälleni kaksinkertaisena.

Huonosta mielialasta huolimatta matka taittui tunturin ylänköalueelle, mistä löysin mukavan telttapaikan puron vierestä. Ainoa asia mikä tuossa hienossa paikassa harmitti, oli liikenteen melu joka jatkui myöhään iltaan.



17.8. 100 aamu 72 kilometriä ( Yhteensä 3682 kilometriä )

Viiden aikoihin aamulla auton äänet alkoivat kantautumaan unen lävitse herättäen minut. En kuitenkaan halunnut aloittaa pakkaamista heti, koska aamukosteus oli sitä luokkaa, että halusin odotella sen kuivumista. 

En kuitenkaan tainnut pakata täysin kuivaa telttaa, kun lähdimme liikkeelle. Meitä vastaamme alkoi tulemaan pieniä mökkejä, joiden käyttötarkoitusta en aivan ymmärtänyt. Ne näyttivät siltä, niin kuin niihin olisi pelkästään mahtunut pöytä ja sänky ja luultavasti sellaiset niissä olikin. Näissä ajatuksissa huomasin melkein yllämme liitelevän isomman linnun, jonka arvelin ensin olevan merikotkan, mutta lähempi tuttavuus lintuun paljasti sen luultavasti olevan sääksi.
Tämä lintu oli liidellyt minun huomaamatta aivan nenämme eteen, noin 50 metrin päähän, johon se pysäytti itsensä lepattelemalla siipi. Tuon erikoisen kohtaamisen jälkeen se kohosi jälleen korkeammalle ilmaan minun vasemmalle puolelle. 
Säikähdin todella paljon tuota tilannetta, koska minulla oli aivan sellainen tunne, että se ehkä koetti tavoitella meitä aamupalaksi. Kun pulssini oli hieman tasaantunut, niin vilkaisin linnun suuntaan ja näin sen jälleen syöksyvän aivan kohtisuoraan meitä kohti kovalla vauhdilla, mutta tällä kertaa se oli kuitenkin kauempana.
Tuon syöksyn nähdessäni tempaisin selän takaa selfiekepin, jonka virkaa minulla toimitti kameran jalustan osa. Olin valmis puolustautumaan tuolla mitättömällä tikulla kookasta lintua vastaan, jos olisi ollut tarve, mutta se vaihtoi nopeasti suuntaa ja syöksyi melkein suoraan maata kohti napaten sieltä jonkin saaliin. 

Tyytyväisenä siitä, että olin jälleen jännittävää kokemusta rikkaampi pyöräilimme Kamin kanssa aina Olderfjord:in leirintäalueelle saakka, josta jatkaisimme kohti meidän reissun pohjoisinta paikkaa kohden.



18.8. 101 aamu 46 kilometriä ( Yhteensä 3728 kilometriä )

Aamu lähti sen verran takkuisasti käyntiin, että en olisi millään uskonut päivästä tulevan meidän reissun paras päivä. Olin luultavasti rasittanut itseäni hieman liikaa edellisenä päivänä tehdyllä pitkällä pyörämatkalla ja en meinannut löytää pyöräilykuntoa. 

Ilma oli mitä loistavin pitkästä aikaa ja heti aamusta asti pystyin tuntemaan kuinka päivästä tulisi lämmin. Kun lähdin matkaan kohti Havoysund:ia, niin jouduin heti polkemaan hikikarpalot otsallani, koska Norja ei anna päiväksikään helpotusta tuntureille noususta. 
Kun laskeuduin jälleen rannikolle, niin huomasin kuinka vallitseva maaperä muuttui liuskekiveksi, mikä oli aikojen saatossa muotoutunut mitä erikoisimpiin muodostelmiin. Vain vähän mielikuvitusta käyttämällä noissa muodostelmissa pystyi näkemään kaikkea Sfinski:stä erilaisiin kasvoprofiileihin saakka. 

Matkalla löysin omasta rauhasta lähellä tietä olevan todella mukavan oloisen leiripaikan, joka taisi viedä wildcamping paikkojen sijan yksi. Siellä ollessani merelle katsoessa huomasin suureksi yllätykseksi kuinka valas ui edessä avautuvassa vuonossa hönkäisten ilmoille vesisuihkuja sekä pärskäyttäen pyrstöllä vedenpinnan rikki. Vietin jälleen ikimuistoisen illan.



19.8. 102 aamu 42 kilometriä ( Yhteensä 3770 kilometriä )

Kun kallioiden takaa ensimmäiset auringonsäteet kurottelivat teltan kattoa, niin alkoi silmäni avautumaan. Tiesin heti päivästä tulevan jälleen lämmin ja tartuin aamutoimiin hyvällä mielellä. Kun lähdimme tuosta hyväksi osoittautuneesta telttapaikasta, niin kotin painaa sen mieleeni parhaalla mahdollisella tavalla, koska mahdollisesti voisimme sitä hyödyntää myös tulomatkalla.

Minulla oli tarkoitus päästä Havoysund:iin asti, mutta jouduimme kuitenkin luovuttamaan maaston ja ilmanalan edessä. Lämpötila kohosi päivänmittaa pariinkymmeen asteeseen, joka teki tuntureiden ylittämisestä todella tukalaa ja koska Kami joutuu ne myös kamuamaan ylös, niin se sai tuona paahtavan kuumana päivänä hieman liikaa liikuntaa, jonka johdosta päätin pysähtyä telttailemaan vain noin viiden kilometrin päähän Havoysund:ista. 



20.8. 103 aamu 39 kilometriä ( Yhteensä 3890 kilometriä )

Yöllä mylvivä myrsky ei antanut minulle kovin hyviä yöunia, minkä johdosta tunsin itseni hyvin väsyneeksi aamulla. Olin kuitenkin hyvällä fiiliksellä siitä, että tulisimme saavuttamaan reissun pohjoisimman pisteen ja aloittaisimme kotimatkan.

Pääsimme Havoysund:iin lentokelissä, koska tuuli painoi selkää vasten ja vastassamme oli pelkkää alamäkeä. Tuossa viehättävän näköisessä kalastajakylässä en kuitenkaan jäänyt etsimään saaren pohoisimpia kiviä, vaan kaupassa käynnin jälkeen halusin päästä enemmän sisämaahan suojaan tuolta vallitsevalta myrskyltä. 
Tuo ei kuitenkaan ollut helppo tehtävä, koska tuuli oli niin kova, että en ajoittain pystynyt edes ajamaan pyörällä ja kahvitauolla ollessani se jopa lennätti kuksasta kahvit minun silmään, kun olin siitä hörppyä ottamassa. Tuntureita ylittäessä meidän oli vaikea pitää vauhtia edes kolmessa kilometrissä tunnissa. 

Noiden kaikkien fyysisten haasteiden jälkeen meidät palkitsi mukava leiripaikka tunturilammen rannalla, jonka peilityyneen pintaan heijastui ympärillä olevat suuremmat huiput. 


21.8. 104 aamu 62 kilometriä ( Yhteensä 3871 kilometriä )

Tiesin, että päivän mittaa luvassa oli vesisadetta, mutta kun kävin ensimmäistä kertaa aamuyöstä hereillä, niin se ei ollut vielä alkanut. Toisen kerran kun avasin silmät, niin kuulin välittömästi kuinka sadepisarat aloittivat ropinan teltan katossa. 
Nousin ylös välittömästi ja purin sisäteltan omaan kuivapussiin ja aloitin aamiaisen valmistamista ulkoteltan suojassa. Siellä myös pakkasin kaikki kamat laukkuihin siten, että ne tarvitsi vain nostella pyörän päälle ja lähteä matkaan. 

Vesisade oli yltynyt niin kovaksi, että se kasteli pyöräilykengät läpimäräksi ja koska ilma oli myös jäähtynyt huomattavasti, niin olin äkkiä hyvin kylmissäni. Otin ensimmäiseksi päämääräksi Lillefjord:in pohjukassa olevan pysähdyspaikan, josta lähti vaellusreitti ja jossa oli katos. 

Kun pääsimme tuon katoksen alle suojaan, niin vaihdoin päälleni kaikki kuivat ja lämpimät vaatteet, että en jäätyisi tauon aikana kokonaan. Tuolla me värjöttelimme Kamin kanssa hyvin surkean näköisenä, mutta ilman vaihtoehtoja tuolle todellisuudelle. 
Matka takaisin Olderfjord:iin kävi yllättävän helposti vaikka välillä jouduimme käyttämään pyörän taluttamiseen pitkiä hetkiä. Vesisade kuitenkin lakkasi päivän mitta ja ilmanala näytti jopa muutaman auringonsäteen pilvien välistä. 



22.8. 105 aamu 73 kilometriä ( Yhteensä 3944 kilometriä )

Jouduin venyttämään aamulla lähtöäni hieman pidempään, kuin mitä olisin halunnut. Tarvitsin kuitenkin ruokavarastoihin hieman täydennystä ja minun oli odoteltava kylän huoltoaseman yhteydessä olevan kaupan aukeamista tunnin verran. 
Istuskelin leirintäalueen kahvilan edustalla, jonka vieressä oli myös matkamuistomyymälä. Parkkipaikalle alkoi kerääntymään turistibusseja, joiden monet matkustajat alkoivat ihmettelemään ja kuvaamaan Kamia, joka makoili pyörän vieressä minusta hieman etäämmällä. Onneksi Kami ei välittänyt näistä ihmisistä, koska pyörään kiinni sidottuna se olisi helposti voinut kaataa koko kuorman ja aiheuttaa näin ollen turhaa vahinkoa pyörälle.

Kun kello lähestyi kymmentä aamulla pyöräilimme huoltoaseman kautta Alta:an johtavalle tielle. Tiesin, että päivästä olisi tulossa rankka jo senkin takia, koska edessäni oli nousu ylös tunturiin joka teetti meille lähes 650 nousukilometriä. En kuitenkaan tässä vaiheessa osannut arvata, että saisimme päivään vielä lisämausteen, kun tapasimme eräällä pysähdyspaikalla ranskalaisen pariskunnan.
He pyöräilivät pysähdyspaikalle minun selän takaa ja jäivät juttelemaan. He sanoivat, että olivat olleet matkalla noin yhdeksän kuukautta ja olivat nyt matkalla kohti eteläistä Norjaa. Koska ilmansuunta meillä oli sama ja he eivät halunneet pitää tuona päivänä kiirettä, niin päätimme pyöräillä päivän yhdessä. 

Vaikka he eivät polkeneet omaa keskinopeutta, niin nopeus oli minulle aivan liikaa. Heillä oli pyörän päällä ainoastaan alle 20 kiloa varusteita, mikä tarkoitti sitä, että niitä oli noin 40 kiloa vähemmän kuin mitä minulla. 
Jouduin laittamaan kaikki voimat peliin pysyäkseni heidän perässä, mutta se oli sen arvoista, koska seura teki hyvää pitkän yksinolon jälkeen. Minun oli kuitenkin ehdotettava leiriytymistä lähes 70 kilometrin jälkeen, koska energiani olivat yksinkertaisesti aivan loppu.
Telttapaikan löysimme lähes samasta paikasta, missä olin ollut yötä tulomatkalla ja leirin pystyttämisen jälkeen asetuimme nuotion ääreen vaihtamaan kokemuksia matkoiltamme.