torstai 5. toukokuuta 2016

Väsymyksestä huolimatta



Kun aloin kuntoutumaan toisesta aivoinfarktista siten, että aloin saamaan lisää toimintakykyä, niin aloin myös kaipaamaan omaan arkeeni enemmän tekemistä. Tekeminen kuitenkin täytyi tapahtua minun omilla ehdoilla, koska infarktin jälkeinen väsymysoire on rajoittanut minun elämää niin paljon, että olen jopa joutunut jäämään eläkkeelle sen johdosta. Voin kuitenkin tehdä omassa arjessa asioita, jos pystyn rytmittämään ja säätelemään niitä itse. Aamun noin neljä tuntia on minulle parasta aikaa, jolloin toimintakykyni on sekä henkisesti, että fyysisesti parhaimmillaan.

Olen joutunut viettämään raskaita aikoja vuosien varrella sairastumisen jälkeen miettimällä sitä, että mihin suuntaan alan elämääni viemää. Muutama vuosi sairastumisen jälkeen minulla oli ensin tähtäimessä ammatillinen kuntoutus ja mahdollinen koulutus sekä työelämä. Kävin ammatillisen kuntoutuskurssin, johon panostin täysillä ja olin hyvin motivoitunut etsimään vaihtoehtoja minkälaista työtä voisin tuossa muuttuneessa elämäntilanteessa tehdä. 
Ammatillisen kuntoutuksen aikana minulle kuitenkin tuli vahvasti sellainen sisäinen tunne, että tästä ei tule mitään. Tätä ajatusta puolsi minun vahvistunut väsyminen kuntoutuskurssin aikana. Olo meni niin pahaksi, että aloin masentumaan ja olin jopa väsymisen johdosta kerran menettää tajuntani. 
Myös uudelleen koulutus tuntui minusta myös hyvin kaukaiselta ajatukselta, koska infarktin jättämä tiedon käsittelyn vaikeus on tuonut omat haasteensa. Minun oli hankala nähdä itseäni koulunpenkillä pänttäämässä joitain asioita päähän, koska kaikki tieto ei sinne meinaa edelleenkään tarttua. 

Kurssin jälkeen varsinkin talvet oli minulle erittäin vaikeita aikoja, jolloin yksinäisyys ja tekemisen puute painoi tosissaan päälle. Kaupunkielämä ei tarjonnut minulle muuta kuin neljä seinää, joita kuukausi kaupalla katselin. Olen monesti miettinyt mihin olisinkaan talvisin joutunut ilman omaa koiraa. Ajattelen, että se on ollut monessa suhteessa minun pelastus sairastumisen jälkeen ja siitä on muodostunut minulle hyvin tärkeä kumppani! 

Väsymysoireen yksi ikävä puoli on myös se, että se rajoittaa minua hyvin paljon liikkumasta ihmisten ilmoilla, koska sen tuoman epätodellisen tunteen vuoksi minulla pahimmillaan katoaa kosketuspinta omaan persoonaan. Tällöin ihmisten ilmoilla oleminen muodostuu hyvin vaikeaksi ja tuo outo voimakas tunne voi johtaa vieläpä paniikkikohtauksen. 
Tästä syystä sitä alkaa välttelemään tilanteita, jossa voisin kohdata tuon ikävän tunteen. Kaupungissa koti muodostui minulle turvalliseksi paikaksi, missä minun ei tarvitse pelätä että romahtaisin jollain tavalla muiden edessä.

Kaikesta huolimatta minulla oli koko ajan tuona aikana sellainen tunne, että ei tämä minun elämä voi olla tässä. Uskoin vahvasti, että olin jostain syystä saanut uuden mahdollisuuden elämään ja kai minun täytyy vain sinnikkäästi jatkaa vielä etsimistä, jotta voisin löytää oma paikkani tässä uudessa alussa. 
Sitten kun löysin retkipyöräilyn alkoi hiljalleen sisältöä kehittyä minun arkeen. Minulle tuli päämäärä, jonka vuoksi tein töitä. Talvisin aika alkoi kulumaan treenaamiseen ja retkien suunnitteluun ja kun kevät koitti, niin en ollut enää pysyä omissa kengissä, koska fiilis veti niin paljon tien päälle.
Oivalsin, että pyöräretket sopivat minulle täydellisesti, koska pystyin yhdistämään siinä monia asioita, joista pidin. Pystyin matkustamaan parhaalla mahdollisella tavalla, tavata ihmisiä kaupungeissa ja kylissä, sain fyysistä toimintaa ja pääsin luontoon lepäämään väsymystäni pois.

Minua kuitenkin painoi mieltä, että en halunnut elää elämääni vain itseäni varten. Halusin jollain tapaa kuitenkin olla kiinni yhteiskunnassa ja antaa sille oman panoksen. Sitten kun viime kesän pyöräretkellä sain idean Tahdonvoimaa 5000 kilometriä hyväntekeväisyysprojektista, niin tunsin oivaltaneeni jotain, mitä olin toivonutkin oivaltavan. Pystyisin yhdistämään hyväntekeväisyysprojektissa paljon itselleni tärkeäksi muodostuneita asioita ja niinpä ehdotin Aivoliitolle tätä tempausta ja kun kuulin, että Aivoliitto haluaa lähteä toteuttamaan projektia kanssani, niin olin hyvin onnellinen!

Haluan kiittää tässä blogi-tekstissä Aivoliittoa, joka on mahdollistanut minua toteuttamasta yhtä elämäni haavetta. Tämän projektin tiimoilta tunnen, että olen voinut täyttää minun sisällä olevaa tyhjiötä. Olen saanut viettää tämän projektin tiimoilta erittäin mukavan talven, joka on tarjonnut minulle paljon monipuolista tekemistä sekä sellaisia haasteita, jossa olen tuntenut laittavani itseni todellakin koetukselle. 
Lisäksi minulle on tullut talven aikana mahdollisuus tavata sekä tutustua hienoihin ihmisiin, jotka tekevät työtä aivoverenkiertohäiriön saaneiden ihmisten hyväksi ja olen myös päässyt kuulemaan muiden aivoverenkiertohäiriön saaneiden tarinoita, jotka ovat olleet todella koskettavia ja opettavaisia kuunnella. 

Haluan myös kiittää muita tässä projektissa mukana olleita tahoja, joiden panostus tämän projektin toteutumiseen suunnitellulla tavalla on ollut hyvin merkittävä!


Eli ISO KIITOS teille kaikille mukana oleville!

Aivoliitto, Neural neuropsykologiakeskus, Pyörä-Suvala, Scandinavian Outdoor, Roche Diagnostics, MariElina, Viking Line ja lukuisat muut apua sekä hyviä vinkkejä antaneet ystävät sekä tuttavat!