Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2016.

Keskisormen mittainen säynäjä

Kuva
Kun pikkuhiljaa olemme Kamin kanssa palautuneet viime kesän henkisesti ja psyykkisesti raskaasta pyöräretkestä, niin huomaan kuinka minulla on ajatukset alkaneet vaeltamaan kohti uusia haasteita. Talviretkeily on ollut minulle melko vieras osa-alue, joka on alkanut kiinnostamaan enenemissä määrin, varsinkin nyt, kun ahkion voi pakata jo kotiovella.
Päätimme lähteä kokeilemaan miltä tuntuu retkeillä vuoden pimeämpinä aikoina ja tarkoituksena meillä oli ottaa muun muassa selvää kuinka suurta kuormaa me jaksamme vetää Paris Expedition Pro pulkassa, tutustua uusiin lähialueisiin, Primus Omnifuel 2 käyttö teltan lämmittäjänä sekä muutaman yön telttailu talvella. Aktiviteettina leirissä ollessa osa leivästä oli tarkoitus saada pöytään kalastaen.  Kaikki ei kuitenkaan mennyt retkellä aivan romanttisempien haaveiden sekä suunnitelmien mukaan, mutta kotiin pääsimme kuitenkin palaamaan ehjin nahoin ja sehän tässä selviytymisessä on kuitenkin lähtökohta.
Jos joskus, niin ennen retkelle lähtöä ja re…