torstai 22. kesäkuuta 2017

Kesän ensimmäiset retket

Taakse jäänyt pitkä kylmä kevät toi mukanaan pitkän tauon retkeilyyn, joka oli tervetullut hetki pysäyttämään minut tarkastelemaan sen hetkistä arkeani. Ymmärsin muun muassa tuona aikana jälleen kerran, että olin salakavalasti ajautunut tilanteeseen, jossa aivoväsymykseni oli ottanut liian suuren roolin elämässäni.
Havahduin oikeastaan ajattelemaan tätä asiaa taannoin olleilla aivoterveyspäivillä Kuusamossa, missä esitin kysymyksen Aivoliiton edustajalle, että miksi en ole nähnyt juurikaan unia aivoinfarktin jälkeen? Sain kuulla tämän olevan tällaisten sairauksien jälkeen tyypillistä, mutta hän myös sanoi, että pitää muistaa levätä riittävästi.

Tämän kysymyksen vastaus jäi pyörimään mieleeni, jonka johdosta kyseenalaistin kaiken arkeeni liittyviä tekemisen. Mietin tarkemmin, että mitkä asiat vievät minua eteenpäin ja mitkä asiat syövät minulta liikaa energiaa. Koetanko pysyä tekemisissäni terveiden ihmisten tahdissa antamatta itselleni riittävästi lepoaikaa? Johtuuko se, että en koe saavani itsestäni mitään irti riittämättömästä päänupin levosta? Toiminko minä itseäni vastaan?
                      Luultavasti näin saattoi olla, koska hetken huokaistuani koen, että olen saanut elämäni jälleen takaisin raiteiden suuntaan. Kesä on vihdoin tullut ja kuivan maan retkeilykausi on lähtenyt mukavasti käyntiin muutamalla reissulla. Näiden reissujen tapahtumia käyn läpi alla olevassa tekstissä.




Kuntivaara

Kun lumisateet vihdoin näyttivät loppuvan kesäkuun ensimmäisellä viikolla ja ensimmäinen lämpöaalto saapui, niin päätin lähteä tekemään kesäkauden avajaisretken. Otin suunnan kohti Kuusamon Kuntivaaraa, jonne patikoin yhdessä Kamin kanssa mökiltämme. Odotukset reissusta olivat korkealla, koska en ollut käynyt kyseisen vaaran laella pitkään aikaan. Pienenä jänniystekijänä oli vielä tällä reissulla, että minulla oli tavallista suurempi todennäköisyys nähdä karhu, koska Kuntivaaran kupeessa sijaitsee karhunkuvauskoju haaskoineen, mikä vetää alueelle mesikämmeniä puoleensa.
                     
Vaellus Kuntivaaralle tapahtui pääosin sorateitä pitkin, lukuun ottamatta muutamaa lyhyttä pätkää metsän läpi, jotka oikaisivat matkaani useilla kilometreillä. Itse vaaran päälle kuljin merkittyä patikkapolkua pitkin, jonne nousin retkeni toisena päivänä.
                      Ennen kuin saavuin tälle polulle, niin alueella olevien karhujen läsnäolo alkoi konkretisoitumaan. Ensimmäisenä vastaani tuli viittoja kuvauskojusta, jonka jälkeen havaitsin puissa karhun metsästys kielletty –kylttejä. 



Näky sai aistini valpastumaan ja aloin myös tarkkailemaan Kamin reaktioita tarkemmin, jotta saisin siitä myös vinkkejä mahdollisesti lähellä olevasta metsien kuninkaasta. Kun matkaa polun alkupäähän ei ollut enää kuin kiven heitto, niin vastaani tulivat ensimmäiset karhun jäljet.
                      Nuo jäljet nähtyäni sisälleni hiipi innostunut jännitys siitä tiedosta, että juuri tästä mistä minäkin nyt kuljen, niin on lähiaikoina kulkenut myös karhu. Pystyin näkemään sieluni silmin, kuinka otus oli edennyt kojun suuntaan haistellen ilmassa leijuvaa haaskan tuoksua sekä sitä, että onko alueella mahdollisia kilpailijoita.
Otin kameran esille ja aloin kuvaamaan näitä jälkiä, jonka jälkeen osoitin ne myös Kamille. Koirani alkoi haistelemaan niitä kiinnostuneena ja oli mielenkiintoista nähdä, miten se suhtautui niiden hajuun. Reaktio osoitti, että Kami ei näyttänyt pelkäävän hajua, mikä jäljessä selkeästi oli. Pystyin myös päättelemään koiran käytöksestä sen, että karhu ei ollut kävellyt siitä aivan lähiaikoina.


 Havahduin näistä pohdinnoista auton ääneen, joka kantautui korviini tulosuunnastani. Paikalle huristeli Kuusamossa vapaa-aikaansa viettäviä mökkiläisiä, joiden kanssa jäin juttusille. Hekin olivat lähdössä ylös vaaran päälle ja kun meillä oli sama matka, niin luonnollisesti lähdimme taittamaan sitä yhdessä.
                     
Polulle päästyäni yllätyin, kuinka paljon rinteessä oli vielä lunta. Kuvittelin, että varsinkin vaaran itärinne, jossa polku kulki, olisi ollut jo sulana, koska aurinko porottaa siihen suuren osan päivästä. Sitä kuitenkin oli niin paljon, että pahimmissa kohdissa polun sijainnista ei ollut hajuakaan huonosti merkatulla reitillä. Jalkakin tuntuivat uppoavan lumeen paikoittain yli polvenmitan, mutta haasteista huolimatta selvisimme koko porukka Kuntivaaran päällä olevalle kodalle. Sen pihalla ihastelimme kaikki ympärillemme avautuvia maisemia, jotka ulottuivat myös Venäjän puolelle asti.

Nukuin Kuntivaaran laella yhden yön yhdessä Kamin kanssa, jonka jälkeen lähdin aamusta vaeltamaan kohti noutopaikkaa, josta sain autokyydin takaisin mökille. Törmäsin paluumatkalla vielä yksiin karhun jälkiin, jotka tulivat suoraan minua kohti. Maa oli tässä kohtaa kovempaa, mutta karhun kynnen jäljet erottuivat kuitenkin siinä selkeästi.
                      Kun olin aikani näitä jälkiä fiilistellyt, niin nostin katseeni kohti menosuuntaa ja huomasin Kamin ottaneen epätavallisen seisovan asennon kohti metsää. Tuo näky sai sydämeni lyömään hieman kiivaammin ja nosti mieleeni ajatuksen, että oliko karhu poikennut tältä reitiltä sinne kuullessaan meidän tulevan?
Tämä ajatus jäi pyörimään mieleeni muutaman huilipäivän ajaksi, jotka vietin mökillä. Mietin myös, että kuinka viisasta toimintaa on houkutella petoeläimiä ihmisten pariin ja yhdistää vieläpä ruoan tuoksu siihen? Näiden muutaman lepopäivien jälkeen suuntasin Oulangan kansallispuistoon Kitkajoen rannalle kalastusreissuun.




Ensimmäistä kertaa Kitkajoelle kalaan

Olin suunnitellut olevani tällä reissulla Kamin kanssa pari viikkoa, joista suurimman osan ajasta viettäisin Kitkajokeen ja sen kalapaikkoihin tutustuen sekä itse kalastaen. Halusin myös pyhittää osan matkastani puhtaaseen patikointiin, joten päätin aloittaa matkani Rukalta, josta saa pari päivää kävellä kalapaikoille.



Päivät olivat edelleen pysyneet lämpiminä, kun lähdin kapuamaan hyvillä mielin ylös Rukan rinnettä raskas rinkka selässäni. Ylös kiivetessä mietin, kuinka paljon mukavampaa oli kanniskella tuota painoa aiemmin ostamassani Osprayn Aether 85 litraisessa rinkassa. Kiinnitin myös huomiota ennen matkaani alennuksesta löytämiini Alpinan vaellussaappaisiin, jotka tuntuivat toimivan myös hyvin, vaikkakin hiostivat tuolla ilmalla.
Nopeasti nuo mielekkäät ajatukseni muuttuivat vakavammiksi, kun hikipisarat alkoivat tipahtelemaan nenäni päästä kohti maata. Askeleeni alkoivat selkeästi painamaan jyrkässä rinteessä, mutta niin myös huomasin Kamin innokkuuden muuttuvan keskittyneemmäksi. Sekin taisi huomata, että kahden viikon eväiden kantaminen uudessa Ruffwearin repussa ei annakaan niin paljon vapauksia, kuin tavallisesti ilman reppua matkatessa.


                     
Huipulla puhalsin pari kertaa helpotuksesta, kun tiesin päivän ensimmäisen tunturiin nousun olevan nyt takana. Vielä edessämme oli Valtavaaran ylitys, jonka pohjoispuolella meitä odotti laavupaikka yöpymistä varten.
                      Ennen kun laskeuduimme Valtavaaran huipulta tuolle laavupaikalle telttaa pystyttämään, niin ihastelimme vaaran päällä sijaitsevan vanhan palovartijan mökin edustalla ympärillemme avautuvia maisemia.
Koetin ensimmäisenä erottaa kotkan katseella tuosta paikasta meidän mökkirannan, joka sijaitsee linnuntietä noin 25 kilometrin päässä Rukasta. Kun sitä en tietenkään erottanut, niin katselin muun muassa mökkimme suunnassa olevaa korkealle kohoavaa Kuntivaaraa ja sen taustalla vielä korkeammalle kohoavaa osittain lumipeitteistä Nuorusta.

Retkeni neljäntenä päivänä reittini poikkesi Karhunkierrokselta Kitkajokea alaspäin, kohti Harrihautaa. Polku muuttui kapeammaksi ’’kalastajien poluksi’’, mitä oli sen tasaisuuden vuoksi helppo kulkea. Haasteita tuotti ainoastaan muutama joen ylitys, joissa ei ollut virallista siltaa sekä lähellä Harrihautaa olevan nyppylän ylitys, jossa kadotin ’’virallisen’’ reitin.
                      Mietiskelin kävellessäni, kuinka tunsin rinkkani jo selvästi kevyemmäksi, jonka jälkeen ajatukseni kääntyivät aiemmin reissulla tapaamieni ihmisten kanssa käytyjä keskusteluita. Mietin niitä hienoja selviytymistarinoita, joita olin kuullut. Kuinka ikäiseni mies oli selvinnyt syövästä ja kuinka nuoren pojan äiti kertoi hänen lapsensa selvinneen aivoinfarktista. Koetin myös painaa mieleeni ne kaikki hyvät vinkit retkeilyyn liittyen, joita olin nähnyt muiden retkeilijöiden tekemisissä sekä kuullut heiltä käydyissä keskusteluissamme.
                      Ajatusten siivittämänä Harrihauta tuli nopeasti vastaan, jonne sain leirini pystyyn tasaiselle aukealle paikalle laavun viereen. Ennen kalastamaan ryhtymistä ihastelin paikan hiljaisuutta, katselin joen toisella puolella olevaa kapeaa vesiputousta sekä kuuntelin kosken solinaa.



     
Keskityin kalastamaan Harrihaudassa vain pienellä alueella laavun läheisyydessä, jossa virta ei ollut kovin voimakas. Minua harmitti, kun en ollut tehnyt ainuttakaan perholitkaa retkelleni mukaan, mikä olisi ehkä parantanut mahdollisuuksiani saada harjusta, mutta myös antanut mahdollisuuksia kalastaa laajemmalla alueella. Bete Lottoja en pystynyt uittamaan, kuin tietyissä paikoissa, mutta se näytti riittävän proteiinin tarpeen tyydyttämiseen.
                      Ei mennyt kauaakaan, kun vavan nokassa sätki noin kilon painava hauki, jonka kesytin huolella ennen, kun tarrasin kädellä sen kidusten ympäriltä kiinni. Kun olin saanut kalautettua kalan tajuttomaksi (mikä ei koskaan tunnu mukavalta) ja laskettua siitä veret pois, niin kävin sytyttämässä nuotion sen ruuaksi  valmistusta varten. Perkasin tämän jälkeen kalan ja tunnin päästä me jo Kamin kanssa sulattelimme tuota maukasta lähiruokaa lämpötilan ollessa edelleen parikymmentä astetta.

Seuraavana päivänä päätin suunnata takaisin Pähkänäkalliolle, minkä olin ohittanut aikaisemmin. Matkaa sinne ei ollut, kuin kahdesta kolmeen kilometriä, mikä taittui välillä uistinta uittaessa. Minua vaivasi hetkittäin ajatus uusien vaelluskenkieni kunnosta, kun ne olivat alkaneet repeämään yhdestä saumasta ja niiden kivisuoja oli alkanut kummastakin kengästä irtoamaan pieninä palasina.  
                      Mietin, että ne eivät tulisi varmasti kestämään toista viikkoa, minkä olin suunnitellut retkelläni vielä olevan. Koska ilma oli jälleen sääennusteen mukaan viilenemässä, niin tein päätöksen, että lopetan retkeni suunniteltua aikaisemmin ja käyn vaihtamassa kengät toimiviin yksilöihin.
                      Pähkänäkalliolle ei ollut vielä leiriytynyt vaeltajia, kun saavuin sinne, mutta paikalla oli pitämässä leiriä yksi kalastusporukka. He kertoivat saaneensa paikasta ihan mukavasti harjusta, mikä herätti entisestään mielenkiintoani kalastukseen. Leirin pystytyksen jälkeen löysin itseni joen rannasta yllättyneenä kalan tärpistä.
                      Heitin uistimen välittömästi samaan paikkaan ja kohta huomasin, että veden pinnassa sätkii alamittainen harjus, minkä yksi toisen kalastusporukan miehistä nappasi haavilla ylös. Huomasimme kalan saaneen pyrstöönsä aika pahan jäljen ilmeisesti isomman kalan yrittäessä syödä sitä, mutta selvinneen ilmeisesti säikähdyksellä. Laskimme kalan takaisin virtaan, jonne se katosi välittömästi. Jaksoin vielä hetken kiinnostua kalastamisesta toisen saaliin toivossa, mutta lopulta luovutin ja menin nukkumaan.



Seuraavana päivänä vaelsin vielä yhdeksi yöksi Harrisuvantoon, missä olin viettänyt yöni myös tulomatkalla. Kuljin sinne Pähkänäkalliolta yhdessä yli 60-vuotiaan miehen kanssa, joka oli tehnyt hienon suorituksen edellisen vuoden aikana. Hän oli laihduttanut yli kaksikymmentä kiloa ja oli nyt testaamassa itseään Karhunkierroksella.
                      Juttua meillä riitti aina melonnasta koiriin ja kaikkea siltä väliltä, minkä aikana noin neljä kilometriä taittui huomaamatta. Pystytimme telttamme Harrisuvannon laavupaikalle hienossa auringonlaskussa, jonka aikana paikalle tuli vielä yöpymään äiti ja tytär.
                      Ilta meni mukavasti keskustellen ihmisten kanssa, mutta huomasin sen kuitenkin vaikuttavan vahvasti aivoväsymykseeni. Loppuillasta huomasin kuinka en meinannut enää löytää yksittäisiä sanoja yrittäessäni kertoa jotain, minkä jälkeen totesin, että eiköhän nyt ole aika mennä nukkumaan.
                     
Kuten tavallista, niin tällaisen väsyneen illan jälkeen seuraavana aamuna jouduin hetken kelailemaan edellisen päivän tapahtumia, ikään kuin baari-illan jälkeen. Olen jo vuosien varrella oppinut käsittelemään aivoväsymyksen ja normaalin tietoisuuden välistä vaihtelua siten, että en anna sen liikaa vaikuttaa minun mielentilaan ja pian huomasin jo olevani suunnittelemassa reittiä Harrisuvannolta noutopisteeseen.

                      Kävin vielä aamulla katsomassa Kitkajoen eteläpuolella olevaa nuotiopaikkaa, joka sijaitsi leiripaikkani läheisyydessä, minkä jälkeen poikkesin metsän lävitse sovittuun tienpäähän. Kävellessä fiilistelin sitä, kuinka mukava reissu minulla ja toivottavasti myös Kamilla oli takana. Ainoa harmituksen aihe oli kengät, jotka kävin vaihtamassa liikkeessä tuttuun ja turvalliseen Hanwag merkkisiin vaellussaappaihin.



sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kuinka valmistaudun retkeen

Muistan lapsuudesta, kuinka jännittävää oli mökillä ollessani valmistautua retkelle, joka vei minut ainoastaan muutamaksi tunniksi mökkimme lähimaastoon. Ennen retkelle lähtöä minulle oli syntynyt sen sisällöstä jonkinlainen mielikuva, jonka perusteella tein retkeä varten myös hieman valmisteluita. Muistan elävästi, kuinka olen ennen lähtöä varautunut mielikuvissani syntyneisiin ja mahdollisesti retkellä kohtaamiini tilanteisiin pakkaamalla pieneen olkalaukkuuni varusteita, jotka auttaisivat minua selviytymään niistä.
Sen jälkeen, kun koin olevani valmis lähtemään tähän suureen seikkailuun, niin nostin olkalaukkuni olalle varusteineen sekä lopuksi laitoin vielä kiikarit kaulaan. Lyhyin, mutta reippain askelin lähdin tämän jälkeen kohti metsää, joka on ollut lapsuuteni leikkikenttä. Sen naavapuut, mättäät sekä mahdolliset kohtaamiset porojen tai muiden metsän eläinten kanssa antoivat paljon virikkeitä lapsen mielikuvitukselle.

Tämä selviytymispakkaus löytyy lähes aina minun repusta. Pakkaus sisältää mm. ensiaputarvikkeita, työkaluja, narua ja tulukset
                     
Vielä tänäkin päivänä tämä sama kaava toistuu, kun olen valmistautumassa retkilleni, olipa kyseessä sitten päiväretki, pidempi pyöräretki tai vaellus. Uudesta retkestä syntyneen idean jälkeen seuraa aina mielikuvissani käyty valmistautumisprosessi, jonka aikana selviää retken tarkempi reitti sekä miten tulen siihen varustautumaan ja kuinka tulen järjestämään retken aikana ravinnon saannin.
                      Tiedon ja kokemuksen pohjalta minun ei tarvitse enää käyttää paljoa aikaa retken suunnitteluvaiheessa siihen, että mitä varusteita tulisin retkelle ottamaan mukaani. Niiden pakkaamisen helpottamiseksi olen kuitenkin tehnyt varustelistan, jota seuraamalla kaikki tarvittava tulee mukaan ja minun ei tarvitse ensimmäisellä tauolla huomata, että esimerkiksi puukko tai tulitikut ovat jääneet kotiin. Varusteiden miettimisen sijaan suunnitteluvaiheessa eniten aikaa vievät toimet tuntuvat olevan tarkempi reitin suunnittelu kartalta sekä retkiruokien valmistaminen kuivaamalla.

Sen lisäksi, että saan tarkemman kuvan retkeni reitistä karttaa lukiessani, niin kartan lukeminen antaa minulle myös paljon tietoa tulevan retken laadusta. Retken reittiä silmäillessäni saan jo melko tarkan kuvan sen vaativuudesta sekä siitä, että kuinka kauan sen läpi kulkeminen tulisi viemään aikaa. En kuitenkaan näe kartalta retkeä hidastavia tekijöitä, joita voivat olla esimerkiksi huonot sääolosuhteet ja jokaisella reissullani kohtaamieni ylimääräiset kilometrit.
Koetan kuitenkin ottaa nämä tekijät mahdollisimman hyvin huomioon retken ajallisen arvion laskemisessa, mutta mitä pidempi kuljettava reitti tulee olemaan, niin sitä haastavammaksi ylimääräisten kilometrien arviointi, sekä sään ennustaminen muuttuu.

Nämä kartalta saadut tiedot auttavat minua kuivaamaan tulevalle retkelleni sopivan määrän retkiruokaa (jota on aina liian vähän), joista valmistan valmiita aterioita annospusseihin. Tämä vaihe retkeen valmistautumisessa on yleensä useamman päivän prosessi, jollei kyseessä ole pelkästään päiväretki.
Vaikka ruokien valmistaminen on aikaa vievää työtä, niin tämä työ kuitenkin palkitaan retkellä ollessa. Retkiruokien nauttiminen valmiista annospusseista on todella vaivatonta ja nopea toimenpide, jolloin tauoilla jää oikeasti aikaa myös levähtämiseen. Kuivatuissa ruoissa on myös se etu, että ne keventävät kannettavaa taakkaa huomattavasti sekä mahdollistaa pidempien retkien tekemisen alueille, joissa ruokavarastoja ei pysty täydentämään.

Lenkkeilyä vaihtelevissa sääolosuhteissa

Näiden ennen retkelle lähtöä tehtävien toimenpiteiden lisäksi valmistelen itseäni myös
päivittäisessä arjessani tuleviin seikkailuihini. Pidän huolen muun muassa siitä, etten pääse aivan rapakuntoon, koska retkeni vaatii minulta aina enemmän tai vähemmän fyysisiä ponnisteluja.
Fyysistä kuntoa ylläpitäessäni pidän ajatuksesta, ettei treenaamiseni tuntuisi liikaa pakonomaiselta puurtamiselta, vaan pikemminkin hauskanpidolta. Tähän minua auttaa monipuolisuus treenatessani. Teen myös päiväretkiä sillä silmällä, että saan niiden aikana fyysistä kuormitusta, jolloin nekin käy hyvästä treenistä.
Päiväretket kohentavat etenkin kestävyyskuntoani, jonka koen olevan vahvin lenkkini. Kestävyyskuntoani treenaan myös jokapäiväisessä arjessani pitkillä kävelylenkeillä, juosten tai pyöräillen. Uusina villityksinä kuvioihin on tullut myös kickbikellä hurjastelu sekä talvella metsäsuksilla hiihtäminen sekä lumikenkäily.
Se mitä minun pitäisi tehdä paljon enemmän on puhdas lihaskuntotreeni, joka on jäänyt arjessani hieman muiden harrastusten varjoon. Pidän siitä, että liikunta on jollain tapaa vauhdikasta ja toiminnallista, kuin vain punttien heiluttaminen edestakaisin. Tämä mahtaa olla suurin syy sille, etten ole painoharjoittelusta niin innoissani, mutta pidän sitä kuitenkin sen verran tärkeänä, että teen sitä viikoittain.

Riittävän hyvä kunto myös valmistelee minua kohtaamaan näitä retkeä hidastavia tekijöitä, jotka vaativat monesti odottamattomia fyysisiä ponnisteluita. Esimerkiksi, kun kohtaan vaikkapa pitkään jatkuneen huonon sään, niin huomaan, kuinka kaikki tekemiseni muuttuu vähitellen raskaammaksi ja suunniteltuja päivämatkoja on hankalampi saavuttaa.
Näin kävi esimerkiksi viimekesän pyöräretkelläni, jolloin olosuhteet olivat toistuvasti niin hurjat, että jouduin pinnistelemään eteenpäin miltei päivittäin oman jaksamiseni äärirajoilla. Valmistautuessani tähän useiden kuukausien kestävään pyöräretkeen olin kuitenkin ottanut jo huomioon, että joutuisin varmasti kohtaamaan näitä vaihtelevia sääolosuhteita, joten treenatessani retkeäni varten lähdin myös pyöräilemään kovien tuulien vallitessa sekä vesisateilla.
                       Tällaisesta harjoittelusta oli myöhemmin suuri apu, koska sain polkea miltei 4500 kilometriä vastatuuleen (uskokaa tai älkää)! Varsinkin Norjassa minulle olisi varsin hyvin riittänyt haasteeksi sen vuoristoinen maisema, joiden rinteiden kipuaminen pyörällä oli muutenkin raskasta työtä. Tähän kun lisäsi sen vastatuulen ja melkein päivittäin taivaalta tippuvat sateet, niin voin sanoa, että olihan se elämäni reissu!

Tahdonvoimaa 5000 km pyöräretkellä erään Norjan vuoren huiputus kesti kuusi ja puoli tuntia

Olen jälkeenpäin miettinyt, että tuosta viime kesän pyöräretkellä jatkuvasti kohtaamastani huonosta säästä muodostui todellinen ongelmatilanne, koska se hidasti oleellisesti matkani taittumista sen suunniteltuun aikaan nähden. Minun olisi pitänyt uskaltaa vaihtaa reittiäni helpottaakseni matkani tekoa, eikä puskea eteenpäin päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen oman fyysisen kunnon äärilaidassa ja odottamalla suotuisten kelien saapumista.
Koska pyöräretkeni oli hyväntekeväisyysprojekti, jossa tahdonvoima oli oleellisessa roolissa, niin en omaa tyhmyyttäni halunnut poiketa suunnitellulta reitiltäni liikaa, vaan näyttää, että ihminen voi päästä läpi, vaikka harmaan kiven.
Lopulta kehoni ei enää kestänyt tuota toistuvaa kuormitusta ja sain siitä palkinnoksi kovan kuumeen. Se iski päälle juuri kun olin tullut ihmisten ilmoille alueelta, jossa ei ollut pysyvää asutusta, eikä puhelinkenttää. Olen jälkeenpäin miettinyt, että tuossa tilanteessa olisi voinut käydä todella kehnosti, jos olisin joutunut jäämään sairastamaan kuumetta keskelle erämaata vähien ruokavarastojen kera.
                     
Vaikka tässä tilanteessa oli onni onnettomuudessa, niin tämän tyyppisten tilanteiden kohtaaminen retkillä antaa niihin myös sellaisen näkökulman, joka laittaa suhtautumaan retkeilyyn myös tietyllä vakavuudella. Nykyään koetan käydä mielessäni läpi mahdollisimman paljon tällaisia ongelmatilanteita kotona, jotta voisin ehkäistä niitä parhaani mukaan jo etukäteen tai kun kohtaan niitä retkilläni. Tällöin tiedän heti, kuinka minun tulee toimia.  
Näiden ongelmatilanteiden näkemiseen ja niissä toimimiseen oikealla tavalla minua on auttanut oman mielikuvituksen lisäksi myös se laaja tieto retkeilystä, joka on tallennettu internettiin, kirjoihin ja eri retkeilijöiden matkakertomuksiin sekä blogiteksteihin. Kaikkea en siis onneksi ole joutunut opettelemaan kantapään kautta.

Näiden tallennettujen tietojen lukeminen on myös hyvää ajanvietettä koti-illoissa ja ne tarjoavat aina jotain, mikä inspiroi suunnittelemaan seuraavia retkiä.

Huolehdin ennen jokaista retkeä, että puukko on hyvässä terässä

Ortlieb:in suojapussi kartalle on palvellut minua niin pyöräretkillä, kuin vaelluksilla
Kahvitauko päiväretkellä